Tänään on

Moonwolves Colliesin koiralauma koostuu pääasiassa kennelin kasvatusrotujen edustajista, eli pitkä- ja lyhytkarvaisista collieista, sekä niiden rinnalle vasta jokin aika sitten nousseista parta- ja bordercollieista. Muunkin rotuisia koiria voi kennelissämme silloin tällöin asustella. Kotonamme on kuitenkin varsin rajoitetusti tiloja koirille, minkä takia koiramäärä ei milloinkaan voi nousta ylitse kahdenkymmenen koiran. Pyrimmekin pitämään kerralla lauman maksimissaan kymmenessä koirassa, joskin yleensä laumamme on jopa alle sen.

Jokaisen koiramme kanssa kilpaillaan aktiivisesti ja jokaiselle onkin valittuna 3-4 painotuslajia, joista koiralle on tähtäimessä valionarvo jossain vaiheessa sen elämää. Moonwolvesin tähdätessä kasvatuksessa vahvasti käyttökoirapuolelle, ovat useimpien koiriemmekin painotuslajit sen mukaiset ja erityisesti suosimme muun muassa paimennusta, tottelevaisuuskoulutusta sekä palveluskoirakokeita painotuslajeina, mutta myös pelastuskoirakokeet ja vesipelastus on joillekkin koirille valittu painotukseen. Jokaisella koiralla on myös muutama, noin 2-6 harrastelajia, joita ovat esimerkiksi maastoesteet, agility, flyball, koiratanssi ja näyttelyt.

Kuva © Born To Be "Niin vaikeni ääni tassujen, sammui liekki suuren sydämen. Jätti surun suuren, aivan valtavan, sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan. Ei enää virkaa talutushihnalla, ei lämmittäjää kylmillä varpailla. Poissa katse tummien silmien, ja se haukku sitä enää kuule en. Jäi jäljelle vain irtokarvat, sydämeen suuret avohaavat. Vaan jokainen hetki on yksi kaunis muisto. Hetki täynnä elämää, niitä muistellen, en koskaan yksin mä jää."

  ~Ei koiria sateenkaarisillalla.

Kuva © Born To Be

Urokset  |  Nartut

Yllä olevista linkeistä pääset tutustumaan laumamme jäseniin. Koirat on jaoteltu sukupuolensa mukaan erillisille, omille sivuilleen.


Muistathan, että Moonwolves Collies on vain virtuaalikennel. Please note that Moonwolves Collies is just a sim-game kennel.
Sivulla esiintyvät kuvat © Born To Be / Web Design ja tekstit © Anni Hautaniemi 2008-2011